| Egyptiläisten juhlien tunnelmissa
Tänä vuonna Masrah vei meidät neljän erilaisen egyptiläisen juhlan tunnelmaan. Aluksi
olimme Mulid-pyhimysjuhlan karnevaalitunnelmissa. Juhlassa muun muassa valmistettiin
hummusta, nukketeatterin sokerinuket tanssivat ja yläegyptiläiset miehet mittelivät
paremmuuttaan taistelutanssissa.
Seuraavaksi pääsimme mukaan hääkulkueeseen, jonka jälkeen näimme häihin
palkattuja ammattitanssijoita ryhmä- ja sooloesityksissä. Häävieraana oli mukana myös
libanonilainen tanssiryhmä.
Zar-rituaalissa naiset pyrkivät transsiin tarkoituksenaan päästä heitä riivaavista
pahoista hengistä. Transsissaan naiset näkivät erilaisia unia: yksi näki tulta ja
jäätä, yksi painajaisen, yksi uneksi rakkaudesta.
Yökerhossa olimmekin jo tutummissa tunnelmissa: näimme haitarisooloesityksen sekä
estraditanssisikermän. Nuubialaistyylinen finaali päätti näytöksen.
Tasaisen taidokas kokonaisuus
Olin katsomassa lauantain näytöstä, jossa oli vielä aistittavissa pientä
epätäsmällisyyttä esimerkiksi valojen ja vaihtojen suhteen. Käsittääkseni myös
muutamat myöhäiset henkilövaihdokset vaikuttivat joidenkin osuuksien valmiusasteeseen.
Tästä huolimatta koko näytös oli tasaisen taidokas kokonaisuus. Mielenkiintoista olisi
joskus nähdä, minkälaiseksi esiintyminen hioutuu, jos näytöstä esitettäisiin
esimerkiksi kerran viikossa kahden kuukauden ajan. Sinänsä on sääli, että pitkän
harjoittelun ja valmistautumisen tulos saa kliimaksinsa vain yhden viikonlopun muutaman
esityksen aikana.
Ryhmätanssit olivat miellyttävää katseltavaa. Tanssijat olivat tasaisen taitavia ja
tanssivat yhtenäisesti, jolloin kukaan ei häiritsevästi pistänyt silmään omalla
tyylillään. Useassa tanssissa oli eri tanssijoille omat soolo-osuudet, joissa sai tuoda
itsensälaista osaamista esille. Ryhmätanssit olivat selkeämpiä ja rauhallisempia kuin
viime vuonna, johtunee osaksi koreografioista, osaksi siitä, että lavalla oli vähemmän
tanssijoita yhtäaikaa.
Varsinaisia sooloja oli tänä vuonna vain muutama, mutta kokonaisuuteen nähden
sopivasti. Tällä kertaa Masrah esiintyi nimenomaan ryhmänä, jolloin
ryhmäesitys/sooloesitys-vastakkainasettelu ei korostunut, vaan kummatkin täydensivät
toisiaan. Soolotanssit eivät personoituneet liikaa jonkun tietyn tanssijan esittämiksi,
vaan tanssi - ei tanssija - oli pääosassa.
Masrahin tanssijat ovat naisten erilaisten tanssityylien lisäksi myös taitavia
miesten tanssien esittäjinä. Näiden tanssien askelkuviot eivät ole ihan niitä
kaikkein helpoimpia, vaikka ne ehkä yksinkertaisilta näyttävätkin. Tällä kertaa
miehiä esittävät tanssijat eivät onneksi luoneet hahmoista niin koomisia kuin joskus
aiemmin. Huolimatta esittäjien taituruudesta toivoisin kuitenkin edes kerran näkeväni
nämä osuudet miestanssijoiden tanssimina. Löytyisikö vaikkapa Yalla!-festivaalien
miesten kurssilaisten joukosta muutama innokas ja osaava - muille miehille esimerkiksi.
Muutamia makupaloja
Tästä näytöksestä on vaikea nostaa mitään yksittäistä tanssia ylitse muiden,
mutta seuraavassa muutamia, jotka syystä tai toisesta jäivät mieleen.
Hääjuhlissa esitetty libanonilainen rivitanssi dabka oli Masrahin uusi aluevaltaus.
Tanssi oli erityisesti mieleeni tanssijoiden yhtenäisyyden takia. Esitys oli jotenkin
hyvin aidon oloinen, itselleni tuli mielleyhtymiä Kreikassa näkemiini kansantansseihin.
Itäisen Välimeren maiden kansantanssit ovat joskus hyvin lähellä toisiaan. Myös Sirke
Seppäsen puvustus oli oivallinen.
Zar-osuus oli kokonaisuudessaan vaikuttava. Lavastus ja valot korostivat hyvin
rituaalin mystistä tunnelmaa. Erittäin hyvä idea olivat transsissa nähdyt unet. Niiden
avulla saatiin näytökseen myös modernimpaa itämaista tanssia.
Zar-unena nähty Taikku Hyvösen soolo "Painajainen" herätti minussa hieman
ristiriitaisia tunnelmia. Ehkä yhdistelmä itämainen tanssi, klassinen musiikki ja
modernin tanssin, jopa voimistelun, tyylinen ilmaisu on liian moniulotteinen
äkkiseltään sisäistettäväksi. Klassista musiikkia on myös lähiaikoina käytetty
sen verran, että yhdistelmä kärsii jo pienestä inflaatiosta. Silti, Taikun tanssi oli
taas niin uskomattoman energistä, että painajainen pysyi kuitenkin "vain"
painajaisunena, eikä siitä tullut kornia ja huvittavaa - todellista painajaista siis.
Viimeisenä transsiunena esitetty "Madrasat al-hubb - rakkauden koulu" oli
herkkä ja tunteikas viiden tanssijan ryhmäesitys. Tanssi oli hidastempoinen ja
konstailematon, yksinkertaiset valkoiset puvut vielä korostivat esityksen
intensiivisyyttä. Tässä tanssissa huomasi, että taitoa on myös olla tekemättä
liikaa. Ryhmästä erottui Paula Laaksonen sekä tanssillisesti että ulkoisen olemuksensa
vuoksi. Paulalla on pehmeä itämainen tapa tanssia, ja hän on myös naisellisen
muodokas. Tästä syystä hän erosi muiden tanssijoiden solakoista ja balettimaisista
olemuksista. Ryhmän esitys oli kokonaisuudessaan eheä ja harmoninen, ja - ainakin
minulle - hyvin tunteisiin vetoava ja sydämeen käypä.
Jaana Åhlin haitarisoolo oli pienieleinen, mutta todella vahvasti esitetty. Kuten joku
on jo aiemmin todennut, on aina yllättävää, kuinka niin pienestä ja sirosta
ihmisestä löytyy niin paljon tanssillista voimaa. Tulkinta tuntuikin tulevan jostain
syvältä sisimmästä.
Ja hyviä olivat kaikki muutkin: sokerinukkien tanssi, miesten taistelutanssi,
hääkulkue, zillitrio, hääjuhlan soolo, zarin ensimmäinen uni, yökerhon
estraditanssisikermä ja tietenkin finaali. Esityksiä hyvin tukeneet lavastukset ja valot
olivat myös selvästi osaavissa käsissä.
Tanssiteatteria
Masrah esitti nimensä mukaisesti (masrah = teatteri) tanssiteatteria. Näytös antoi
uuden ulottuvuuden itämaiseen tanssiin: aiemmin olemme saaneet nähdä mitä ja miten
tanssitaan, nyt esitys kytki tanssin myös siihen, missä yhteydessä tanssitaan.
Tätä kulttuuritaustaa olisi ollut tarpeen valottaa hieman selvemmin. Nyt katsojien
tunnelmat esityksen jälkeen olivat ristiriitaisia: osa oli todella pitänyt
näkemästään, osa oli pettynyt. Mainoksissa ja käsiohjelmassa olisi voinut hyvin
painottaa, että tulossa oli todellakin tanssiteatteria. Osa katsojista oli
selvästi odottanut "tavallista" itämaisen tanssin näytöstä, jossa
tanssiesitys seuraa toistaan, ehkä pienen yhdistävän tarinan kera. Nyt tanssien
kytkeytyminen kulttuuritaustaan saattoi jäädä hataraksi ja osa katsojista oli
selvästikin epätietoisia siitä, mistä oikein oli kyse. Vaikka käsiohjelmassa oli
kerrottu lyhyesti taustaa eri juhlille, olisi parempi ollut kertoa myös jokaisen osion
alussa, mistä siinä oikein on kyse.Joka tapauksessa tällä kertaa Masrahin tanssiryhmä
toteutti selvästi yhdistyksen tarkoitusta, joka on "edistää arabialaisen
tanssikulttuurin tietoutta ja nostaa itämaisen tanssin tasoa etnisenä
taidetanssina". Ainakin itselleni esitys oli hyvin mieleenpainuva kokemus: pois
lähtiessäni en niinkään ajatellut esiintyjiä - kuka teki ja mitä - vaan ennemminkin
mieleeni jäi erilaisia tunnelmia ja mielikuvia, sekä heräsi kysymyksiä ja kiinnostusta
tietää näistä asioista lisää. Tämä näytös sai aikaan entistä suuremman halun
lähteä itse paikan päälle kokemaan pyhimysjuhla, häät, zar-rituaali ja ilta
egyptiläisessä yökerhossa.
Liisa Sirkiä - Itämaisen tanssin harrastaja
|