| Opettajakoulutus päivitetty:09/09/08 Tiedustelut masrah.posti@pp.nic.fi, viestin otsikoksi 'Opettajakoulutus'. |
|
|
Keväällä 1996 Masrah muotoili jo aiemmin aloittamansa itämaisen tanssin peruskurssin
opettajien kouluttamisen laajahkoksi koulutusohjelmaksi. Tarkoituksena on
varmistaa, että koulutetut opettajat huolehtivat esimerkiksi oppilaidensa selän ja
polvien suojelemisesta virheellisiltä asennoilta ja liikeradoilta ja että opettaja
itse tekevät perusliikkeet puhtaasti sekä hallitsevat arabialaisen musiikin yleisimmät
rytmit ja kansantanssityylit.
ITÄMAISEN TANSSIN OPETTAJAN PERUSOPINNOT 2008 Kohderyhmä Masrah ry:n jäsenet, jotka opettavat tai aikovat opettaa itämaista tanssia tai muuten haluavat syventää osaamistaan ja asiantuntemustaan tanssiharrastuksensa suhteen. Opintokokonaisuuden yksittäisille kursseille voi osallistua myös yhdistyksen ulkopuolisia henkilöitä Tavoite Antaa osallistujille tiedolliset ja taidolliset valmiudet opettaa itämaista tanssia liikunta- ja taidemuotona sekä osana Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kulttuuriperintöä Opintojen sisältö Valmennustyöryhmä suunnittelee ja päättää koulutuksen sisällön ja rakenteen. Tuija Rinne johtaa koulutusta. Opettajina toimivat Masrahin valmennustyöryhmän tähän tehtävään valitsemat kouluttajat. Tiedotus Opettajakoulutuksen tiedotteet postitetaan koulutukseen ilmoittautuneille. Tarjonnasta tiedotetaan yhdistyksen kotisivulla www.masrah.fi sekä Ishtar-lehdessä. Opintojen aloittaminen Koulutukseen ilmoittaudutaan sähköpostitse yhdistyksen osoitteeseen masrah.posti@pp.nic.fi. Koulutukseen hyväksytylle lähetetään aloittajan tietopaketti (ilmoitus opettajakoulutukseen hyväksymisestä, opettajakoulutuksen esite, viimeisin opettajakoulutuksen oma tiedote sekä aloituslasku), ja hänet kirjataan opiskelijarekisteriin ja postituslistalle. Opinnot voi aloittaa milloin tahansa mistä opetuskokonaisuudesta tahansa eli non stoppina tarjonnan puitteissa Opintojen kesto Opintojen tulee kestää vähintään puoli vuotta, jotta opiskelija pystyy omaksumaan esimerkiksi mahdollisia tanssitekniikan muutoksia. Yläaikarajaa ei ole määritelty. Kursseille ilmoittautuminen Jokaiselle kurssille ilmoittaudutaan erikseen sähköpostitse osoitteeseen masrah.posti@pp.nic.fi tai soittamalla päivystäjälle 050-5911065. Ilmoittautuminen velvoittaa osallistumaan tai ilmoittamaan estymisestä päivystäjälle tai suoraan kurssin opettajalle. Kurssille on ilmoittauduttava viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua! Todistus Kun kaikki opintokokonaisuuden osat on hyväksytysti suoritettu, opiskelija saa todistuksen, josta käy ilmi opintojen sisältö. OPINTOJEN SUORITTAMISESTA 1. Itämaisen tanssin opetuskäytäntö
Lukuvuonna 2010 – 2011 kouluttajia ovat: Tuija Rinne Saara Soikkeli Sirke Seppänen Jaana Åhl Hannele Lindgren Peppina Lindfors Anu Toivonen 2. Itämaisen kulttuurin ja tanssin tuntemus (tanssityylit ja -terminologia) a) Itämaisen kulttuurin tuntemus b) Itämaisen tanssin tuntemus Aiheista järjestetään tarpeen mukaan koulutusta, mm. tanssityylien esittelykurssi. Tyylituntemustaan on syytä lisätä myös osallistumalla mahdollisimman monille kansantanssikursseille. Kirjallisten töiden työsuunnitelmat on hyvä esitellä Tuija Rinteelle tai Saara Soikkelille, jotta työt eivät paisu liian laajoiksi. Kirjallisia töitä on mahdollista tehdä myös parityönä.
a) rytmien tunnistaminen b) näyttö rytmin tuottamisesta c) näyttö rytmin tanssillisesta käyttämisestä Tenttiin voi valmistautua 2 x 2 tunnin rytmikursseilla, joissa opetellaan tavallisimmat rytmit. 4. Motorinen oppiminen ja
lihashuolto 5. Opetusnäyttö Vaihtoehtoiset suoritustavat Opettajakoulutuksen maksut Takaisin alkuun |