Mahmoud Reda |
||
|
|
||
|
Koreografi Mahmoud Reda on vaikuttanut
erityisesti egyptiläiseen kansantanssiperinteeseen. Mahmoud Reda alkoi
l950-luvulla tallentaa maansa kansantanssi- ja lauluperinnettä ja kokosi
tanssiryhmän esittämään sitä ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Reda Troupesta
tuli maailmankuulu ryhmä, joka sai sittemmin seuraajia. Mahmoud Reda ei
kuitenkaan tuo tansseja näyttämölle sellaisenaan, vaan muokkaa ne oman
taiteellisen näkemyksensä mukaisesti: alunperin soolotanssista saattaa
näyttämöllä tulla ryhmätanssi, tanssi luodaan arkielämän elekielestä tai
tanssi on kokonaan fantasiaa. Tärkeintä on kuitenkin aina kunnioittaa
kyseisen tanssin tai laulun alkuperäistä henkeä ja kansaa, jonka parista se
on tallennettu. Näyttämösovitukset puolestaan ovat vaikuttaneet takaisin
kansanperinteeseen. Mahmoud Redan oma luomus ovat andalusialaistanssit. Andalusialaistanssit sijoittuvat jonnekin estraditanssin ja kansantanssien välimaastoon. Ne ovat Mahmoud Redan luoma tanssityyli. Nimitys johtuu siitä, että tanssien musiikki on sävelletty keskiaikaiseen andalusialaiseen runouteen tai myöhemmin tehtyihin samantyylisiin runoihin. Tämän muotoisista runoista arabiaksi käytettävä nimitys on muwassah, joka on myös andalusialaistanssien arabiankielinen nimitys. Mahmoud Reda yhdisteli itämaiseen tanssiin elementtejä baletista ja muista tuntemistaan tansseista (hänellä on monipuolinen tanssitausta), mm. espanjalaisia aineksia. Andalusialaistansseja kutsutaan myös egyptiläiseksi baletiksi. Mahmoud Reda lausui vuoden 1999 kansainvälisen tanssin päivän julistuksen. Lisätietoja Mahmoud Redasta Tanssikeitaan kotisivuilta (Kirjoitukset). |
![]() |